Minua on jo pitkään ärsyttänyt eräs asia itsessäni, mikä vielä
vaikuttaa niinkin tärkeään asiaan kuin kenkien ostoon. Nimittäin
pohkeeni ovat hervottoman isot! Moni monia saappaita olen kokeillut ja
ihastellut, mutta aina se on lopahtanut siihen, että varret jäävät
jumiin pohkeiden kohdalla. Esimerkiksi näitä
kokeilin ja tietenkin eivät menneet jalkaani. Sekin vielä, että pidän
ulkonäöllisesti enemmän pitkävartisemmista kuin matalavartisista
saappaista, mikä tekee näin syksyn/talven aikaan tilanteesta erittäin
vaikean. Laihduttaminen tai kuntoilu ei auta mitenkään, koska ainakaan
kuntoilemalla näistä ei lähde mitään pois, tulee vain lihaksikkaampia.
Minulla on ollut niin kauan kuin muistan nämä norsun jalat (koskee siis
myös reisiä), joten se varmaankin johtuu geeneistä. Ärsyttää vaan tämä
tilanne ja tänne piti päästä purkautumaan.
Sitten lupaamani postaukset ostoksista. Takilleni tapahtui pieni
onnettomuus, joten en kerennyt vielä ottaa siitä kuvaa. Kyseinen takki
on kuitekin Vero Modan bussipysäkki ym ym mainoksissa oleva
villakangastakki hintaan 59,95€ Kuvassa malli näyttää hieman
ratsastajalta mielestäni, jos yhtään auttaa, mutta anyway. Takki
näyttää kyllä mallin päällä paremmalta kuin minun päällä, mutta kelpaa
hyvin ;) Muita ostoksia ei sitten ole ollut kuin nämä:
Isohko löysä pipo on Citymarketista, 9,90€, lämmittää mukavasti :)
Enpä ennen ole kokeillut tuota Lumene Double Stay - meikkivoidetta, mutta kun kokeilin, ihastuin heti!
Olipas tylsä postaus, yritetään ensi kerralla jotai kivempaa :)
tiistai, 2. lokakuu 2007
Kommentit