Eilen olin työpaikan kautta Philips - koulutuksessa, jossa esiteltiin muutamia uutuustuotteita. Ruokaakin tarjoiltiin ja oli se aika hyvää, jos tykkää puoliraa'asta riisistä ja ylikypsästä kuivasta lihasta :D Koulutuksen päätteeksi kaikki saivat yhden lipun Jokerit - HIFK tämänpäiväiseen matsiin. Itseäni ei oikein sm-liiga innosta, joten annoin siskolleni lippuni sekä työkaverini lahjoitti myös oman lippunsa. Saatiin myös pieni lista tuotteista, joita saadaan tilata myyjäalennuksella.

En kyllä olisi uskonut, että Philipsilläkään olisi niin huono esittelijä kuin eilinen mies, joka esitteli partakoneita. Kyseinen herra oli niin jäässä, että välillä lauseet jäi kesken ja hän unohti mitä piti sanoa seuraavaksi. Varmasti jäi monta asiaa sanomatta. En sitten tiedä mistä johtui, mutta ei ainakaan ensimmäisestä kerrasta ja tuskin jännityksestäkään.

Mutta itse asiaan. Aattelin itse esitellä muutamaa laitetta lyhyesti, jotka vaikuttivat mielenkiintoisilta.

Wake-up Light
HF3461_01_webImage370.jpg

Eli uudenlainen herätyskello, joka herättää valolla. Varsinkin näin Suomessa syksyllä ja talvella on vaikeampaa herätä kuin kesällä. On erittäin masentavaa herätä pimeyteen ja kylmyyteen, joten Philips kehitti tämän uuden tavan herätä. Olet esimerkiksi ajastanut herätyskellon soimaan kello 7, se soi silloin ja sitten alkaa torkkumaraton. Tämä laite alkaa jo toimimaan puoli tuntia aikasemmin, siinä valo alkaa vähitellen voimistumaan ja kun herätysaika koittaa niin tutkimusten mukaan heräätkin jo itsestään aurinkoa vastavaan valoon. Lisätehosteena voi käyttää, linnunääniä, merenkohinaa tai sammakon ja ankan ääniä lammessa, tietenkin radiokin löytyy. Tämä laite on EU:n lääketiedelaitediretiivin mukainen ja tutkitusti toimii. Hintaa n.140€. Mukana tulee Philipsin hehkulamppu, mutta jatkossa voi ostaa tavallisia hehkulamppuja.

Tämähän vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta en itse oikein tiedä että olisiko se niin tarpeen. Vaikka saisinkin sen 75€:lla, mutta ei se nyt niiiiin vaikeata ole herätä talvisin.

Ambilight - & Aurea - televisiot

ambilight.jpg  42PFL9900D_10_webImage370.jpg

Ambilight - televisioissa on laitteen takapaneelissa valot, jotka heijastuvat seinälle katsomasi esimerkiksi elokuvan värien mukaisesti. Se tuo hieman lisää tehostusta sekä uutta ulottuvuutta elokuvien katseluun. Kun taas Aurea - televisiossa itse paneelin etuosassa on Ambilight Spectra - kehys, joka myöskin reagoi katsomaasi ohjelman väreihin ja muuttuu sen mukaisesti.

Näitä televisioita kun esiteltiin, vaikutuin aika paljon, varsinkin tuosta Aurea:sta. Olisi todella cool joskus vaikka omistaakin tuommoinen :D Tietenkin erittäin hyvän kuvanlaadun ja tehosteiden takia.

Mitäs mieltä olette näistä tuotteista? Ostaisitteko itse jos rahaa olisi tarpeeksi?

Kuvat philips.fi